Päivä kuvauksissa
Päivä kuvauksissa kesällä 2006
Hellettä on jatkunut jo toista viikkoa. Herajärven rannalla sijaitsevan kuvauspaikan heinikko on alkanut kulottua kellertäväksi. Majailen kesäkuvausten ajan pienessä asuntovaunussa lähellä niitylle rakennettua Koppeloiden leiriä. Leiri muistuttaa uudisraivaajien tilapäistä asumusta preerialla; autot ja vaunut on ajettu ympyrämuodostelmaan ja alueen keskiosa on katettu kankailla, näin on saatu aikaan telttamainen ”sisätila”, jota me kutsumme pihatoksi.
Vapaamuotoisten aamutoimien jälkeen lampsin tuotannon muonituspisteeseen aamupalalle. Vastaan tulee aikaisemmin työnsä aloittaneita valomiehiä kaapeleita ja jalustoja kantaen. Hiki virtaa jo nyt; täytyy katsoa, että kaikki juovat tarpeeksi nestettä, muuten vauhti loppuu kesken päivän. Aamukahvilla tapaan keskeiset työtoverit ja näyttelijät. Vaihdamme muutaman sanan päivän kulusta. Hetkeen jolloin kamera käy on aikaa vielä vajaa tunti. Näyttelijät ovat tulleet jo varhain puvustettavaksi ja meikattavaksi. Elokuvassa Marttaa näyttelevä Sanna-Kaisa Palo vitsailee hiostavasta peruukistaan, jota hän kutsuu tuttavallisesti ”näädäksi”. Kaikilla Koppeloiden naisilla on lisäksi korsetti. Miksi korsetti? Pukusuunnittelija Tiina Kaukasen mielestä korsetti korostaa elokuvan uljaiden naishahmojen ryhtiä. Entuudestaan tiedän ohjaajana, että silläkin, miltä vaatteet tuntuvat päällä on merkitystä näyttelijän työlle.
Edessä on tavallinen kymmenen tuntia kestävä kuvauspäivä. Tuon päivän aikana noin viisikymmentä henkeä käsittävä työryhmämme kuvaa valmista elokuvaa nelisen minuuttia. Raakafilmiä toki palaa moninkertainen määrä. Etenkin tässä tapauksessa kun kuvaamme kaksi eri kieliversiota. Ensin näyttelijät harjoittelevat ja näyttelevät kohtauksen kulloisenkin kuvaotoksen suomeksi ja heti perään englanniksi. Amerikan ystävämme Howard Brodsky, joka on myös kääntänyt dialogin englanniksi, varmistaa, että kieliasu kelpaa englantia kotikielenäänkin puhuville katsojille.
Valmistaudutaan kuvaukseen!
Kuvataan. Hiljaisuus!
Ääni?
Ääni käy!
Kamera?
Käy!
Klaffi pamahtaa kameran edessä.
Olkaa hyvä.
Näyttelijät tekevät suorituksensa. Pieniä teknisiä korjauksia suoritukseen, muutama hetkestä kumpuava uusi idea, ja ollaan valmiita siirtämään kameraa seuraavaan kuvakulmaan josta sama kohtaus kuvataan uudestaan.
Seuraavaksi rakennetaan rata, jota myöten kameraa voidaan työntää esim. näyttelijöiden kävelyä seuraten. Kuvan ulkopuolella kootaan kameranosturia, jota sanotaan ”Kraanaksi”. Kyseisellä laiteella saadaan kamera ”lentämään” ja kieppumaan maan tasolta aina viiden metrin korkeuteen.
Kuvaamme Laran (Jenni Banerjee) ja Laszlon (Peter Franzen) kohtausta pyykkinarujen luona. Ongelmaksi muodostuu puuskaiseksi yltyvä tuuli, joka saa narulla roikkuvat kankaat käyttäytymään oikullisesti; välillä ne peittävät näyttelijöiden kasvot kokonaan. Taiteelliselta kannalta tuuli on lahja, koska levottomasti lepattavat kankaat saavat aikaan hermostuneen tunnelman. Ääniosasto on kuitenkin huolissaan kuinka repliikit saadaan talteen tarpeeksi puhtaina. Sitten tapahtuu jotakin odottamatonta. Kohtausta on jo kuvattu hyvän matkaa, kun tuuli yhtäkkiä tyyntyy kokonaan. Jatkamme työtä kuva-alassa olevia kankaita käsin heilutellen ja kapalevyillä leyhytellen. Yllättävän vaikeaa on ihmisen matkia oikean tuulen käytöstä!
Kohtaus saadaan purkkiin ilman suurempia vaikeuksia. Jenni ja Peter puhuvat oikein sujuvaa englantia, joten siinäkään osiossa ei ongelmia.
Pienen kahvitauon jälkeen on vuorossa kohtaus jossa Veera (Lotta Lehtikari) ja konstaapeli Jali Nappi (Ismo Apell) tapaavat ensimmäisen kerran. Lotta ja Ismo ovat harjoitelleet kohtaukseen poliisiotteita ja itämaisia taistelukuvioita. Kohtaus päättyy suudelmaan. Sekä loppusuudelmaa, että sitä edeltävää nujakkaa kuvataan useaan kertaan useasta kulmasta. Maskeeraaja Riikka Virtanen joutuu työskentelemään puutereineen ja suteineen todella tehokkaasti, ettei helteestä johtuva hikoilu pilaa kohtausta.
Illalla viimeiseksi kuvataan pieni kohtaus jossa perheen miehet: Repe (Tatu Siivonen), Hippo (Tuomas Uusitalo) ja Ventti (Toni Wahlström) palaavat kaupunkireissulta. Tarinaan kuuluu, että miehet hinaavat vanhalla kuorma-autolla hengettömäksi heittäytynyttä asuntoautoa. Saapuminen kuvataan kerran, mutta mielestäni vauhtia on liian vähän. Kysyn järjestäjä Rave Salahilta, pääseekö Ooppelilla lujempaa. 
Kyllä pääsee, mutta ei 50-luvun autovanhus kestä keittämättä yhtä ottoa enempää. Ja taas kuvataan. Kuorma-auton moottori huutaa pienellä vaihteella ja niitty pöllyää; nyt sieltä tullaankin rivakasti. Hinaava auto jarruttaa, ja takana oleva auto törmää sen perään, ei sellaisesta ollut mitään puhetta! Miehet purkautuvat autosta. Toni Wahlström kruunaa koomisen saapumisen putoamalla ohjaamosta rähmälleen ruohikkoon. Kameran takana tirskutaan. ”Kiitos!” Koko porukka purskahtaa nauruun. Otos halutaan katsoa heti tuoreeltaan monitorista. Kyllä, legendaariselta näyttää ja kuulostaa.
Purku! Pitkä ja hikinen kuvauspäivä on ohitse.
Päivä kuvauksissa studiossa 2007
Kesäiset yöt ovat lyhyitä, tehollista yökuvausaikaa olisi ollut aivan liian vähän, joten kesästä tuttu pihatto päätettiin rakentaa kokonaisuudessaan studioon. Studiossa voimme kuvata yötä vaikka kymmenen tuntia päivässä. Lavastaja Pete Neuvonen ryhmineen on tehnyt perusteellista työtä. Entiseen teollisuushalliin on tehty tarkin mahdollinen kopio oikeasta pihatosta. Autenttisuuden varmistamiseksi, on pihaton keskelle kasvatettu oikea nurmikko. 
Rivakka kuvaajamme Jan Nyman valoryhmineen varmistaa, että studiossa kuvatut otokset istuvat saumattomasti yhteen ulkona kuvattujen kanssa. Elokuvan taikuutta sekin. Näyttelijät ovat tietysti talven kalpeita, joten osalle on annettu mahdollisuus käydä pikarusketuksessa, loppusilaus tehdään kuhunkin kohtaukseen meikkivoiteilla ja puutereilla. Onneksi kukaan ei ole tässä yli puolen vuoden kuvaustauossa ehtinyt huomattavasti lihoa tai laihtua. Koppeloiden asuntovaunuissa kuvataan nyt sisäkohtauksia, ei kuitenkaan oikeissa, kesällä kuvauspaikalla nähdyissä vaunuissa, vaan niiden kopioissa, joihin on tehty irroitettavia seiniä ja kattoja valaisemisen ja kameran sijoittelun helpottamiseksi. Vaunujen sisätilat on lisäksi tehty hieman luonnollista väljemmiksi. Pihaton keskellä roihuaa tarvittaessa kaasulla toimiva nuotio, jossa on keraamisia halkoja. Näin olosuhteet ovat täysin säädeltävissä. Ulkona paukkuu pakkanen, mutta Koppeloiden leirissä kesä jatkuu.
Studiolavasteissa kuvataan myös lauluosuudet Tuomas Holopaisen säveltämään elokuvan tunnuskappaleeseen ”While your lips are still red” Tuomas ja laulusolisti Marco Hietala ovat rutinoituja esiintyjiä, joten laulu saadaan kaikkine oheistoimintoineen purkkiin parilla otolla.
Päivä kuvauksissa talvella 2007
Pakkasta on lähemmäs kolmekymmentä astetta. Elokuvan vanhat autot, joissa useimmissa on vielä kuuden voltin sähköjärjestelmä, on viritelty erilaisilla poppakonsteilla käyntiin ja tien päälle. Autojen kuljettajiksi on pestattu paikallisia alan miehiä, eivät aivan tuoretta vuosikertaa hekään.
Kuvauspaikka on aavalla paikalla lähellä Selkien kylää. Pakkanen näkyy suotuisasti kuvassa, hengitys höyryää, soppatykki höyryää, kylpyvesi höyryää. Hetkinen, kylpyvesi? Elokuvassa on tosiaankin kohtaus jossa Kasperia (Samuli Vauramo) jynssätään puhtaaksi ulkona sinkkiammeessa.
Pakkasesta on toki haittaakin. Kamera jäätyy useaan otteeseen. Kameran lähelle tuodaan valaisin, joka lämmittää kameran toimintakuntoiseksi. Tällaisina päivinä, jolloin kuvausryhmä on todella kovilla, tulee mieleen ajatella että jos elokuvan Koppeloiden perhe on hieno ryhmä kaikkine heikkouksineenkin, ovat suomalaiset elokuvan tekijätkin kunnioitusta herättävä klaani. Nytkin työtä tehdään melkein talvisodan hengessä!
Saamme kirpeässä pakkasessa aikaan kuvaa, jota Hollywoodin bittinikkareiden on mahdotonta vääntää digipalikoistaan. Ilmasto näky näyttelijöiden kasvoista, kuuluu askelten äänessä.
Jälkityöt keväällä ja kesällä 2007
Leikkaan elokuvan leikkausassistentti Mari Karpin kanssa. Hommaan kuluu aikaa parisen kuukautta. Erikoisin vaihe on viimeinen leikkausviikko jolloin joudun kommunikoimaan Marin kanssa kirjallisesti, koska lääkäri on asettanut minut täydelliseen puhekieltoon pariksi viikoksi. Äänihuuliin oli tullut ”laulajan nystyjä” ilmeisesti pakkasessa karjumisesta! Kirjoitin leikkausohjeita aluksi irtopapereille, mutta sitten aloin kirjoittaa niitä kannettavan tietokoneen näytölle. Erikoinen dokumentti leikkaustyöstä. Tallensin tekstin tiedostoksi; onpahan tulevaisuuden elokuvatutkijoilla siinäkin ihmettelemistä.
Seuraavina työvaiheina leikkauksen jälkeen tulevat äänityöt, värimäärittely ja digitaalisten efektien tekeminen. Säveltäjä Vesa Mäkinen on säveltänyt jälleen koskettavaa musiikkia. Mielestäni elokuvan miksaus, etenkin sen loppuvaihe, on elokuvan tekemisen palkitsevin työvaihe. Siinä kolmisen vuotta kestänyt työmaa alkaa olla lopuillaan, elokuva saa viimein muotonsa; kaikki äänet ja musiikki ovat paikallaan ja ne asetetaan oikealle tasolleen. Elokuva saa henkensä.
Elokuvan ohjaaja MARKKU PÖLÖNEN